STAMINA The EXTREME Disc Golf Tour 2013

Frisbeegolfin kestävyyskilpailun ehdoton kuninkuustapahtuma on tänä vuonna jo kymmenennen kerran pelattava Stamina, jossa linja-autollinen lajin harrastajia aloittaa muovikappaleiden ilmaan saattamisen jo auringon noustessa ja lopettaa kaikkensa antaneena vasta iltahämärään. Heinolan Lords of DiscGolf -seurasta tähän kilpailuun otti osaa moninkertaiset Stamina-konkarit Jere ja Jesse Pohjankoski sekä uutena kestävyys kokijana Pasi Koivu. Konkarit osasivat kokemuksella varustauduttaa kolmikon päivään asianmukaisesti: ravinteita kuten pakurikääpää ja ruusujuurta, kahdet kengät ja sukat, riittävästi juomaa nestehukan välttämiseksi sekä itse tehtyä lihapasteijapiirakkaa ja banaaneja energiaksi. Kyllä näillä pärjää!

Tänä vuonna Staminassa ensimmäisenä pelattiin legendaarinen Kaivopuiston sekä Tähtitornin puiston yhdistelmärata 15 väyläisenä, jotka olivat kaikki eeppisen upeita kokemuksia jopa vielä hieman aamu-unisille silmille. Aamukierroksen jälkeen Heinolalaisilla oli yllättäen kaksoisjohto: Pasi Koivu kärjessä tuloksella kaksi alle (43) ja Jere Pohjankoski (jaetulla) toisella sijalla par-tuloksella (45). Jessellä oli vielä unessa ja jäi kärkikaksikosta useamman heiton tuloksella 54.

kaivopuistoHarvinaisia paikkoja pelata frisbeetä, tämän lähemmäksi Helsingin keskustaa ei voi pelata.

Nalle ja VarasPerinteisesti Staminassa kärki kaksikolle on annettu kostyymit, kuten keltainen liivi pyöräilyssä, merkiksi kärjessä olemisesta. Näinä mielenkiintoisten talousaikojen käsillä ollessa Pasi sai itselleen “Nallle Wahlroos”-asusteet; lasit ja viikset, sekä rusetin ja hiha-hepeneet; Jere sai rikasta Nallea jahtaavan köyhän vangin asun. Samalla nämä asut antavat “tasoitusta” muille pelaajille.

Toisena ratana vuorossa oli niin ikään 15 väyläinen Viikin pelto-rata, jonka vierellä mutkittelevan ojan varteen oli sijoitettu kilpailijoiden taitoja haastavia väyliä. Muutama pelitilaltaan ahtaampi väylä oli sijoitettu myös pellon keskellä olevaan metikköön vastapainoksi ilmatilan avoimuudelle. Jeren vangin maine painoi omatuntoa ja hän pelasi itsensä pois “vankilasta”, eli itsensä ulos kärkikahinoista tuloksella kolme päälle (48) ja Pasi piti Kaivarin tahdin pelaten kaksi alle (43), mutta pari pelaajaa kiilasi silti edelle. Jesse löysi aavistuksen tasostaan pelaten kaksi päälle (47). Viikin jälkeen siirrytiin odotettuun lounas-aikaan ravitsemaan kehoa.

Kehon ravitsemisen jälkeen lähdettiin kolmantena ratana pelaamaan myöskin 15 väyläistä Malminkartanon jätemäen-aluetta, joka on 93 metrisenä huippunaan Helsingin korkein kohta. Vaikka sää oli hivellyt pelaajia koko päivän niin tuulisten olosuhteiden ja yleisen turvallisuuden vuoksi mäen päältä 300 metrinen väylä jätettiin pelaamatta. Pasi pelasi kolme alle (39) nousten kokonaiskilpailun toiseksi saaden vankiasun päälleen, Jesse pysyi tasossaan pari päälle (45), Jere kynsi viisi päälle (47). Huomiona se, että yksi laskennallinen par 3 väylä jätettiin pelaamatta.

Kaikkien pelaajien käsillä olevasta väsymyksestä johtumatta linja-auto kuljetti kaikki 66 pelaajaa Vantaalle Simonmetsään, jossa oli myös 15 väyläinen pääosin lyhyitä neppailu-väyliä sisältävä rata. Väsymyksestä huolimatta vankiasuinen Pasi pisti korttiinsa tuloksen seitsemän alle (37), samoin teki hänen kilpakumppaninsa Ari Penttala. Stamina mestaruus on tässä vaiheessa jo kahden kauppa, kolmen heiton erotuksella! Jere kiri Jätemäen kyntämistä kiinni pelaamalla pari alle (43) ja Jesse yhden alle (44).

Vanki pasi

 

Illan alkaessa jo hämärtää joukkio siirtyi Taliin, jossa suunitelmana oli ollut pelata 3×6 väylää tulosjärjestyksessä ensimmäisen kerran koko päivän aikana, mutta luonnon valon rajallisuudesta johtuen kilpailunjärjestäjät lyhensivät urakkaa ja pelasimme vain 6 väylää. Näillä kuudella väylällä Pasi kiri Penttalaa kahden heiton verran upottaen illan hämärässä yhden jopa 25 metrisen putin sisään saaden näin henkistä niskalenkkiä Penttalasta, mutta sekään ei riittänyt. Jos väyliä olisi ollut enemmän niin tulos voisi olla hyvinkin toisenlainen, veikkailtiin jälkipeleissä.

Päivän saldo: Frisbeegolfia klo 05-22:20, jonka aikana 65 pelattua väylää, reilusti yli 30 tuhatta askelmaa ja heittoja kertyi Pasille 181 (2. sija), Jerelle 204 (top-15) ja Jesselle 215 (top-25). Tarkat sijoitukset tulevat myöhemmin kilpailunjärjestäjän toimesta tänne: http://tallaajat.org/stamina/?page_id=11, josta voi löytää aiempienkin vuosien tulokset 😉

Kaikilla kolmella fiilikset kilpailusta aivan huikeat ja kaikkensa antaneet. Kyllä kannatti!