Powergrip Pro Tour – Jyväskylä

Toukokuun ensimmäinen ja samalla Powergrip Pro Tourin ensimmäinen osakilpailu pelattiin viikonloppuna ja kolme seuramme jäsentä oli mukana kilpailussa: Ahokas, Koivu & Lapinmäki.

Perjantaina oli hyvä tutustumis/muistelupäivä rataan, upeassa 15 asteen kevätsäässä pääsi ulkoiluttamaan kiekkoja Keljonkankaan frisbeegolf-radalla. Heitot olivat vielä jokaisella hieman hakusessa ja puut saivat hyviä osumia pitkin Keljonkankaan metsiä.

Lauantain aamupäivän kierroksella parhaiten jäsenistämme suoriutui Ahokas heittäen tulokseksi 58 (-3), joka oikeutti jaettuun yhdeksänteen sijaan. Kierroksen aikana vallinneesta arvaamattomasta tuulesta sai osansa Koivu & Lapinmäki heittäen kummatkin tuloksen 64 (+3), joka ei selvästikkään mielyttänyt Koivua. Ensimmäisen kierroksen kärkeen heitti ei-niin-tuttu nimi, Ville Koutonen Nummelan Frisbeeseurasta.

Toiselle kierrokselle lähdettiin parantamaan tuloksia, mutta siinä onnistui vain Koivu heittäen tulokseksi 56 (-5), jolla päästiin hieman lähemmäksi kärkeä ja palkintosijoja. Ahokas heitti tulokseksi 60, mutta inhimillisestä erheestä johtuen unohti merkata tuloksensa korttiin ottaen näin kaksi rangaistusheittoa. Lapinmäki taasen sai väsähtäneenä muistella miltä tuntuu kun puttipeli ei toimi ja heikonsi kierrostulostaan ensimmäisestään.

Toisella kierroksella nähtiin kaksi holaria, joista yllä on video Seppo Pajon toisen kierroksen mallisuorituksesta. Sepon toinen kierros olikin lähes virheetön ja kierrostuloksellaan 52 (-9) hän nousikin ensimmäisen päivän päätteeksi jakamaan ensimmäistä sijaa Koutosen kanssa.

Sunnuntain kierrokselta ei sitten juuri jäänyt muille kerrottavaa, Lapinmäki joutui jättämään leikin kesken jo ennen kierrosta, koska kahden viime yön yhteenlaskettu uni oli huimat 30 minuuttia, minkä takia eivät voimat riittäneet lähteä edes yrittämään viimeistä kierrosta. Ahokas aloitti kierroksen kaksi ensimmäistä väylää vahvasti, ottaen kummastakin birdiet ja peli sujui hyvin vielä noin puolen kierroksen verran, mutta viideltä viimeiseltä väylältä kirjattiin korttiin kolme bogia, jotka nostivat kierrostulokseksi 62 (+1).

Koivu pelasi pari ryhmää Ahokkaan takana suhteellisen tasaista peliä aina väylälle 15 asti, jolloin oli vielä kierrostuloksessa -4. Kaksi seuraavaa väylää menikin penkin alle ja niistä tuli bogi ja tupla-bogi mitkä eivät selvästikkään mielyttäneet Koivua.

Kaikille kolmelle siis jäi kotiinviemiseksi vain pettymyksiä. Kisakausi kuitenkin lähtee tästä oikein todenteolla käyntiin, kun Koivu matkaa jo heti tiistaina Tsekkeihin Disc Golf World Tourin-osakilpailuun Benesoviin, muiden jäädessä kotosuomeen viikonlopun Hyväntekeväisyyskilpailuun Kippasuolle.

Tapahtumalinkit

 

Haluatko kannattaa Heinolan frisbeegolf-radan ylläpitoa?