Heinolalalaista frisbeegolfia
LDG perustettiin vuonna 2001 vastaamaan Heinolan alueen frisbeegolfin suosion kasvuun. Tänä aikana on ehtinyt tapahtua paljon muutosta koko frisbeegolf-kulttuurissa, niin myös Heinolalaisessa frisbeegolfissa.
Yhdistyksemme järjestää Heinolassa frisbeegolfin kilpailuja ja tapahtumia rennossa ja reilussa urheiluhengessä. Järjestämme myös yrityksille erilaisia asioita, kuten vaikka virkistäytymistilaisuuksia.
Toimimme pääsääntöisesti Heinola DiscGolfPark Worldissa, joka on Suomen massiivisin frisbeegolfkeskus.
Uutiset:

LDG on Suomen frisbeegolfliiton vuoden jäsenseura!
Suomen Frisbeegolfliitto on julkaissut valintansa vuoden 2019 parhaista. Tänä vuonna parhaita valittiin kuudessa kategoriassa, joita olivat läpimurto, naisurheilija, miesurheilija, juniori, frisbeegolfteko sekä vuoden jäsenseura. Heinolalainen Lords of DiscGolf valittiin vuoden

Seuratoimintojen kehityspäivä
Frisbeegolfseuramme saavutti vuoden 2019 syksyllä täysi-ikäisyyden täyttäen 18 vuotta. Toiminta on kasvanut sekä muuttunut aikojen saatossa, eikä kasvukivuilta ole vältytty. Niinpä seuratoiminnan kantavat voimat päättivät järjestää kehityspäivän 25.1.2020 jakaakseen näkemyksiä

Urheilugaalassa 2020
Torstaina 16.1.2020 järjestettiin Suomen Urheilugaala, jonka yhteydessä vuoden frisbeegolfaajaksi valittiin tällä kertaa Eveliina Salonen, Nummelan Frisbeeseurasta.Lajin kokonaisvaltaisen kasvun kannalta on ollut hienoa, että frisbeegolf on 2010-luvun räjähtävän kasvunsa myötä noussut

Talven salivuoro
LDG:n jäsenille varattu salivuoro sunnuntaisin klo 12 – 14. Vuoro on varattu 12.1. – 29.3.2020 ja paikkana on Heinolan Ammattikoulun sali, jossa meitä palvelee kunnollinen heittoverkko ja punttisali koko kahden

Viikkokisatilastot 2019
Nyt kun viikkokisat on tältä kaudelta saatu päätökseen ja Päijät-Hämeen talvisarja jo kolkuttelee ovella, niin on hyvä kerrata mitä vuoden aikana viikkokisoissa on tapahtunut ja listata erilaisia tilastoja kuluneen vuoden

NBDG Open voitto Putukselle
Lauantaina käytiin Kippasuon Pro-radalla PDGA:n alainen NBDG Open @ Kippasuo kilpailu johon osallistui 15 pelaajaa kolmeen eri luokkaan ympäri Suomea. Kilpailun oli järjestämässä jo useita kisoja Heinolassa pitänyt NBDG:n parivaljakko

Puula Open 2024 – Arkko ja Rossi voitokkaina Kangasniemellä
Puula Open on Golf-kentällä pelattava suosittu kilpailu joka on muodostunut jo jonkinlaiseksi loppukauden perinteeksi LDG:n pelaajien keskuudessa. Tällä kertaa kisa pelattiin jo n. kuukautta totuttua aikaisemmin kelien ollessa erittäin lämpimät

LDG seuranmestaruuskilpailu la 12.10.2024
METRIX LDG:n seuranmestaruuskilpailu on ilmainen ja kilpailuun on mahdollista osallistua vain Lords of DiscGolf ry:n jäsenen. Jäsenyys tulee olla voimassa ja maksettuna vuoden 2024 osalta. YLEISTIEDOT AIKATAULU (alustava) Kippis-kioski palvelee koko kisapäivän ajan!

Junioritoiminta on ilmaista frisbeegolfissa! (2024)
Katso aina ajantasaiset tiedot Junioritoiminnan pääsivulta www.LDG.fi/juniorit Kesäloman ajan junioriryhmät harjoittelevat seuraavasti: Treenit järjestetään talvikaudella sisätilossa. HARRASTELEVAT PELAILEVAT KILPAILEVAT TERVETULOA TEKEMÄÄN JUNIORIEN FRISBEEGOLFISTA ILMIÖTÄ JA LAITA SIVU JAKOON, KIITOS! 🙂

LDG jäsenmatka 3.8.2024
LDG jäsentoimikunta järjestää jäsenmatkan Sipooseen 3.8.2024.