Laitala, Nokelainen, Pohjalainen, Kaikkonen, Rajala, Saunanen mastereiden mestareiksi Heinolassa

Nina Rajala (Järvenpään frisbeegolf) uusi mestaruutensa vakuuttavalla esityksellä finaalipäivänä. Rajala pelasi FP40-luokan koko viikon parhaan kierroksen (+4) ja voitti lopulta Porin Mustavariksen Anna Elon täydellä 10 heitolla. Pronssille viimeisellä kierroksella nousi Riitta Savolainen (Kouvolan Lentävät Lautaset).

Rajala kommentoi: ”Rata oli upeassa kunnossa, hatunnosto seuralle. Tyylikästä! Kilpailu oli tosi tiukka joka päivä ja erot pysyivät pienenä ja sitä kautta jännittävänä. Ensimmäisellä kierroksella ei itsellä onnistunut oikein mikään mutta kolme viimeistä kierrosta oli omaa hyvää peliä.”

FP50-luokassa Lohjan Liitokiekkoilijoiden Kirsi Kaikkonen (+30) voitti 10 heiton erolla Kristiina Sylmanin (Talin Tallaajat). Pirjo Hollemo (+52)(Team Hippo) otti pronssia.

Mestaruus oli Kaikkoselle neljäs peräkkäinen, mikä tarkoittaa, että hän on voittanut historian kaikki tämän luokan mestaruudet. ”Ihan yhtä jännää ja hienoa tämä on joka kerta. Tämä oli tiukin kamppailu ja vuosi vuodelta tuntuu jännemmältä kun uusia nuoria tyttäriä tulee mukaan kilpaluun.”

MP50-luokassa kilpailu oli äärimmäisen tiukka ja jännittävä loppuun saakka.  Tatu Nokelainen (Disc Golf Hyvinkää) piti haastajat takanaan pelaamalla tänään par ja yhteensä +4. Jori Löytynoja (Oulun frisbeeseura) nousi  vain yhden vaivaisen heiton päähän pelaamalla tänään -2 ja päätyen kokonaistulokseen +5. Pronssille nousi myös -2 sunnuntaina pelannut Ilkka Leimu (Disc Golf Hyvinkää).

MP60-luokassa Juha Pohjalainen (Talin Tallaajat) korjasi voittopokaalin taskuunsa vakuuttavalla suorituksella. Kokonaistulos +9 oli omassa kastissaan. Hopealle pelasi Olavi Koivunen (DGCP ry) tuloksella +17 ja pronssi jaettiin Marko Timosen (Mustavaris) sekä Jari Hannulan (Wirmo Disc Golf Mynämäki)kesken molempien päädyttyä kokonaistulokseen +25.

Pohjalainen kommentoi uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta: ”Noo ihan ok, meni pelikirjan mukaan. Viimeisen kierroksen puolivälissä alkoi tuntua siltä, että mestaruus on tulossa ilman mitään ihmeellistä. Hyviä pelaajia oli vastassa, joten ei ollut varaa löysätä. Rata sopi minulle ja oli sopivan reilut väylät.”

MP70-luokassa Kauko Laitala (Nummelan frisbeeseura),   Jouni Pakarinen (Disc Golf Hyvinkää) ja Markku Tohni (Nokian frisbeeseura) kävivät äärimmäisen tiukkaa kamppailua koko viikon, eikä missään vaiheessa erot kasvaneet muutamaa heittoa suuremmiksi. Kipailu ratkesi vasta aivan viimeisellä väylällä Laitalan yhden heiton voitoksi yhteistuloksella (+38). Pakarinen voitti hopeaa tuloksella +39 ja Tohnille pronssia +43.

”Tosi tiukaksi meni. Kaksi viimeistä päivää mentiin Jounin kanssa aivan tasapäisesti. Mentaalipeliähän tämä oli. Kunto kesti kaikilla papoilla hyvin, mutta psyyken päälle alkoi käydä. En seurannut tilannetta tarkasti. Vähän oli aavistus missä mentiin, mutta että yhdellä heitolla meni. Vanhoja kamuja ollaan kaikki ja nyt kävi näin. Heinola on hieno kaupunki ja järjestelyt olivat aivan huippuluokkaa.”

Päivän viimeisenä maaliin pääsi MP40-luokka. Ähtärin urheilijoiden Heikki Saunanen (Ähtärin Urheilijat) aloitti jälleen vahvasti ja venytti johtonsa 8 väylän jälkeen jo 7 heittoon. Takaysillä Vampulan Urheilijoiden Jari Madekivi ja Deep in the Forestin Ari Hakkarainen pistivät pelin jännäksi pelaamalla todellista unelmakierrosta. Johto kapeni heitto heitolta ja väylä väylältä.

Hakkarainen oli jo maalissa tuloksessa -14, joten kulta ja hopea olivat edelleen kärkikortissa pelaavien Saunasen (-16) ja Madekiven (-14) omissa käsissä kärjen tullessa väylälle 17. Madekivi onnistui ottamaan birdien, mutta Saunanen vastasi myös birdiellä.

Viimeisellä väylällä on kärkipäässäkin nähty tuloksia birdiestä aina tuplabogiin, joten mikä tahansa oli vielä mahdollista. Saariväylällä OB jännittää aina ja SM-kisojen viimeisellä väylällä vielä enemmän. Kumpikin kärkimies onnistui kuitenkin avauksissan kelvollisesti ja molempien korttiin kirjattiin par, joten voitto Saunaselle, hopea Madekivelle ja pronssi Hakkaraiselle.

Saunaselle mestaruus maistui: ”Tämä oli mun ensimmäinsen Suomen mestaruus. Aluksi mulla oli aika reilu johto mutta Jari tuli sieltä koko ajan lähemmäks ja lähemmäks. Jännäksi meni. Yritin vain pitää oman pelin kasassa ja heittää järkeviä heittoja ja onneksi onnistui ihan riittävän hyvin. Se oli tärkeää kun väylä 17 onnistui ja sitten tiesi että riittää kun pysyy pelissä tuossa saariväylällä. Kyllähän se hyvä fiilis on, ei siitä mihinkään pääse.”

Linkit ja lisätietoja:

Kilpailun Metrix-sivu (ilmoittautuneet, tulospalvelu): https://discgolfmetrix.com/1798095
Heinolan fribafestari 2021: https://ldg.fi/?page_id=8787