Orimattilan Talviheitot 9.3.

Kauden ensimmäinen PDGA-kilpailu seuran jäsenten osalta koitti viikonloppuna Orimattilassa.

Päijät-Hämeen Talvisarjasta tuttu Orimattilan 20-väyläinen layout oli laitettu valmiiksi 40 kisaajalle.

Seuramme jäsenistä talvista Orimattilan keliä oli lähtenyt haastamaan kolme urhoollista pelaajaa: Pasi Putus, Timo Siren ja Sami Korhonen.

Ensimmäisellä kierroksella Putuksella oli hieman käynnistysongelmia. Putus aloitti kierroksen kahdella birdiellä, mutta sai kaasun päälle vasta puolen kierroksen jälkeen, jonka jälkeen otti seitsemältä väylältä birdien, pelaten kierrostuloksen 50 (-10). Siren aloitti samaan tapaan kuin Putus ja aloitti kierroksen kahdella birdiellä. Loppukierros menikin kirjaillen bogeja ja birdieitä satunaisesti tuloskorttiin päätyen tulokseen 57 (-3). Ensimmäiseen PDGA-kilpailuun osallistuva Korhonen kirjasi muutaman tupla-bogin alkukierroksesta, mutta sai kasattua itsensä loppukierroksen ajaksi ja pelasi tulokseen 65 (+5).

Ensimmäisen kierroksen, sekä koko kilpailun parhaimman kierrostuloksen heitti Markus Räisänen, kirjaten tuloskorttiin 46 heittoa, eli 14 alle ihannetuloksen, tämä on myös Orimattilan Talviradan rataennätys, minkä on jo Putus aikaisemmin heittänyt Talvisarjan osakilpailussa.

Putuksen mietteet ensimmäisen kierroksen jälkeen: “Tuuliolosuhteet huomioon ottaen kierrostulos oli kelvollinen. Tuuli vaikeuttaa puttia ja väyläosumia. Toiselle kierrokselle alkaa Arska näyttäytymään ja tuuli hieman tyyntyy, nyt hyökätään!”

Toiselle kierrokselle keli parani ja tulostaso pysyi suurinpiirtein samana. Parhaiten kolmikosta omaa tulostaan paransi Korhonen ja pelasi kierrostuloksen 61 (+1), jolla nostatti hyvin sijoitustaan omassa luokassaan.

Siren kommentoi toista kierrosta seuraavasti: “Toka kierros oli tyynempi kuin eka kierros. Jäi hyökkäys pikkusen vajaaksi kun kolme heittoa jäi kärkeen matkaa. Kolmas sija itselle kuitenkin on hyvä alku kauteen.”

Ensimmäisestä kisasta innostuneena Korhonen kommentoi kisasta näin: “Itsellä parani peli loppua kohden ja nousinkin muutaman sijan, joten hyvillä mielin seuraaviin koitoksiin.”

Kilpailun kokonaistulokset nähtävissä: Metrixissä ja PDGA-sivuilta.

 

Putuksen ja Sirenin Instagram-kuvat kilpailun jälkeen