Osa seuran pelaajista aloitti kautensa Kirkkonummella

NBDG Amateurs Vols -kilpailu käytiin Kirkkonummen Vols-radalla 7.3.2020. Kilpailuun osallistui yhteensä 89 pelaajaa useassa eri sarjassa kilpaillen. LDG:tä oli kilpailussa edustamassa kolme (3) pelaajaa heidän taistellessa menestyksestä Advanced sarjassa. Kauden avauksessa näkyi talven sekä huonojen kelien pakottamat vähäiset harjoitusmäärät kosteilla viheriöillä lajin parissa, joiden seurauksena peli kulki vaihtelevasti. Tuloksista voikin nähdä, ettei tällä kertaa oltu aivan omalla tasolla heinolalaisten kohdalla. Heinolalaisten tulokset olivat kahden kierroksen kilpailussa Timo Sirén (+16), Heikki Kietäväinen (+11) ja Ville Lapinmäki (+8). Advanced sarjan voittoon vaadittin kahden kierroksen kilpailussa tällä kertaa yhteistulos -6. Kilpailun kaikki tulokset nähtävissä PDGA:n sivuilla.

Vaikka rata suosi “paikallissankareita” olisi kyllä parempaan pitänyt pystyä, mutta tällä kertaa ei vaan kulkenut.

Ville Lapinmäki, #39874

Ensimmäisellä kierroksella omat haasteensa peliin toi heitot tuntemattomalla radalla Sirénin ja Lapinmäen ollessa ensimmäistä kertaa Kirkkonummella, Kietäväinen oli vieraillut radalla kertaalleen aiemmin.
Toisella kierroksella Kietäväinen onnistui parantamaan peliään peräti viidellä heitolla, Sirén pelasi tismalleen saman tuloksen toisella kierroksella kuin ensimmäisellä. Lapinmäki puolestaan pelasi omien sanojensa mukaan yhden heikoimmista kierroksista mittavalla kilpailu-urallaan.
Koko ryhmä oli samaa mieltä, ettei radassa väylien osalta ollut mitään vikaa, kyseessä oli erittäin monipuolinen metsärata.

Syytä huoleen menestyksekkäästä vuodesta ei kuitenkaan ole. Kauden päästessä todenteolla käyntiin ja toistomäärien kasvaessa voidaan näiltä pelaajilta odottaa tänäkin vuonna menestystä ja useita mielenkiintoisia tarinoita jaettavaksi.

Timo Sirén, #91993, pysyi positviisena vaikeidenkin kierrosten jälkeen.