Heinolan löytökiekot ja säilytysmaksu

Katso löytökiekko-toimintamalli tästä.

Syy tämän artikkelin julkaisuun on se, kun on havaittu epätietoisuus julkisesti jo vuosia sitten tiedotetusta yhden euron säilytysmaksusta löytökiekko-laatikon kautta palautetuista kiekoista. Kuuleman mukaan muutamat kiekon omistajat maksaisivat mieluummin usean euron löytöpalkkion suoraan kiekon löytäjälle kuin maksaisivat yhtään euroa frisbeegolf-ratoja ylläpitävälle seuralle. Meistä tämä kuulostaa oudolta, joten perustelemme asian alempana 🙂


Kuten monessa muussakin kaupungissa, niin myös Heinolan radoilla pelaavat frisbeegolfaajat ajoittain kadottavat kiekkonsa sijainnin kesken pelikierroksen ja joutuvat poistumaan paikalta vailla omistajansa kiintymystä nauttivaa muovikappaletta.

Onneksi joskus muut pelaajat löytävät toisten kiekkoja ja siksi olemmekin kannustaneet heitä jo vuosien ajan ilmoittamaan hyvien tapojen mukaisesti löydöstään suoraan pelivälineen oikealle omistajalle. Se on helpoin, nopein ja näppärin tapa toimia ilman välikäsiä. Näin tulisi toimia aina.

Monista syistä johtuen löydetty kiekko saatetaan kuitenkin toimittaa Kippasuon radalla olevaan Löytökiekko-laatikkoon, josta LDG:n vapaaehtoisvoimat palauttavat pelivälineet takaisin rakkaille omistajilleen hyvällä frisbee-spiritillä.

Koska vuoden aikana löytökiekkoja kertyy satamäärin ja jokainen niistä vie osan yhdistyksen talkooväen yhteiseen hyvään antamasta ajasta. Tämän vuoksi yhdistyksemme mielestä kohtuullista on pyytää palautetusta kiekosta yhden euron säilytysmaksu.

Reiluuden vuoksi kerrottakoon, että euron säilytyspalkkio peritään myös meidän yhdistyksen omilta jäseniltä. Kerätyillä säilytysmaksuilla yhdistyksemme ylläpitää ja kehittää Heinolan ratoja, joten jo tämä yksistään on mielestämme riittävä perustelu maksulle. Kerrotaan kuitenkin lisää..

Perustelu säilytysmaksulle on se, että jokainen saapunut kiekko listataan tapahtumakioskin paperiseen listaukseen, josta on helppo ja nopea tarkistaa onko kiekkoa löytynyt ilman kiekkomassan läpi pläräämistä. Olisi turhaa, että jokainen kiekkonsa kadottanut kävisi satoja kiekkoja läpi omin käsin. Siinä tuhlaantuu aikaa, aiheutetaan terveysriski sekä mahdollistetaan muiden kuin omien kiekkojen nappaaminen.

Toinen perustelu säilytysmaksulle on se, että tästä kesästä alkaen olemme alkaneet lähettää tekstiviestillä löytymisilmoituksen niiden kiekkojen omistajille, joiden muovissa on ollut luettavissa oleva puhelinnumero.

Alta löydät meidän löytökiekko-toimintamallin, jossa euron säilytysmaksu on ollut jo vuosien ajan, mutta vasta tänä kesänä 2020 sitä on alettu periä. Koemme antaneemme tiedon julki ainakin hyvissä ajoin ja toivottavasti tämän julkaisun myötä asia on selkeä kaikille.

Tänä kesänä lisäämme radoille myös fyysisiä tauluja, joissa toimintamallista kerrotaan.

Lue alta Löytökiekot sivu, jonka löydät aina linkattuna LDG-etusivun yläreunasta.

Toivomme, että pelivälineesi pysyvät tallessa eivätkä ne katoa, mutta jos niin hassusti pääsee kuitenkin käymään pyrimme osaltamme vaikuttamaan siihen, että saat sen takaisin. Toivomme ymmärrystä palauttamiseen nähtyyn vaivannäköön varsin kohtuullisen säilytyspalkkion muodossa. Meidän mielestä on kuitenkin hyvä juttu, että on olemassa Löytökiekko-laatikko 🙂

Iloa päivääsi ystävä _o/