Frisbeegolfmatkailu: Touri Kouvolassa

Aurinko paistaa, lämpötila +22 astetta, kaksi fribaajaa ja idea… Tästä sai alkunsa Kouvola-kierros frisbeegolfin parissa.

Päivä starttasi kun kaverukset Ville Lillman, ja Juho Knaappila lähtivät taistoon uunituoreella 12 väyläisellä Lassilan Frisbeegolf -radalla, joka osoittautui päivän helpoimmaksi, ainakin tulosten perusteella. 

Rata tarjosi viihdyttävää neppailua monipuolisessa maastossa ja korkeuserojen johdosta saatiin pientä hikeäkin pintaan. 
Vaikka kokemus oli mieleinen, niin ajoittain hankala, sadekelillä jopa paikoin vaarallinen kulkeminen radalla pisti silmään. Tämä annettakoon anteeksi, kun kyseessä on tänä vuonna valmistunut rata, joten on itsestäänselvää ettei viimeistelyltä voida odottaa täydellisyyttä. 
Tulokset: V: -7 J: -1

Kuvat Lassilan radalta.

Matka jatkui Kuusankosken Eerola DGP -radalle, joka sijaitsee Koskigolf -golfradan välittömässä läheisyydessä. Paikalle päästyään kaverukset kauhistuivat kun näkivät ensimmäisen maalikorin metsän siimeksessä, josta oli pakko napata kuvakin. 

Onneksi tästä selvittiin pelkällä säikähdyksellä, sillä kyseessä olikin vain koriste ja radalta löytyi ihan tavalliset Discatcherit. Piristystä toivat kuitenkin pari upeaa griiniä, sekä Knaappilan komea putti väylällä 4. Ne eivät kuitenkaan auttanut, sillä rata yllätti vaatimustasollaan ja osoittautui selkeästi päivän hankalimmaksi radaksi. Väyläpituudet kasvoivat, ja draiveria jouduttiin kaivamaan bägistä esiin.
Tulokset: V: -1(-8) J: -1(-2)

Kuvat tarkkuutta vaativalta Eerolan metsäradalta.

Fribaajankin on syötävä, niinpä parin kierroksen jälkeen nälkäiset fribaajat kävivät lounastamassa viihtyisässä Chilla Grill-Bar-Cafe:ssa, sillä kuuleman mukaan siellä on Kuusankosken parhaat burgerit, eikä nälkäiset heittäjätkään tähän paikkaan pettyneet. Burgeri ateriat olivat maukkaat ja valikoimasta löytyi ruuan kanssa sopivat juomatkin.

Kuvat Chilla Grill’n’ Bar Cafésta.

Vatsat täynnä kaksikko suuntasi Ankkapurha DGP -radalle Anjalaan visuaalisesti erittäin kauniille radalle, upean vesistön äärelle. Väylät ovat hyvin suunniteltuja, ja soveltuvat kaiken taitotason pelaajille, amatööreistä kilpapelaajiin. Tällä radalla on keskitytty luomaan kokemuksesta mahdollisimman nautinnollinen, niin sanotusti “helppoo ja kivaa”. 

Tai, niin se piti olla… Kaksikon puttipeli sai lounastauon aikana kolhun, ja sen johdosta tulokset eivät olleet ihan toivotunlaisia, mutta miljöö korvasi kaiken tämän ja vaikka peli ei kulkenut, niin sielu kyllä lepäsi. Knaappila suoriutui vahvemmin ja kavensi eron vain 3 heittoon.
Tulokset: V;+2 (-6) J:-1(-3)

Kuvat Ankkapurhan näyttävälle paikalle rakennetulta radalta.

Päivän kruunasi Myllykoskella, Kymijoen varressa sijaitseva puistorata Koivusaari DGP.  Rata on parhaimmillaan ilta-auringossa pelattuna. Sen vetonauloja ovat upea ympäristö, Kymijoki, holari mahdollisuudet, vesiesteet… radalta löytyy jokaiselle jotakin. 9 väylää nautintoa ja jos kantti kestää, voi siellä pelata isostikin tuloskorttinsa “pakkaselle”. 

Kaksikon erotti 3 heittoa lähdettäessä viimeiselle kierrokselle, molemmat pelasivat varmaa peliä nauttien radasta.. KUNNES väylällä 6 Knaappilalle käy pieni lipsahdus ja *plumps* vesieste nielaisee avausheiton syvyyksiinsä, Lillmanin ottaessa väylälle birdien. Sattumuksen seurauksena Juhon sipuli oli riekaleina, eikä hänestä enää ollut haastajaksi tähän kisaan.
Tulokset: V:-4(-10) J:+3(0)

Kuvat päivän päättäneeltä Koivusaaren aurinkoiselta radalta.

Noh, vähän kyllä tappio ärsyttää, mutta oli kuitenkin kiva päivä ja pääsin sinuiksi uuden “vaahtokarkki” putterini kanssa

Juho Knaappila

Viimeisenkin kierroksen päätyttyä Ville totesi päivän olleen upea mieleisen tekemisen parissa unohtamatta hyvää seuraa. Puhetta päivän kulusta ja jossittelua siitä, kuinka olisi voinut paremminkin pelata kaksikko vetäytyi puimaan Tykkimäen Saunan terassille.. huhujen mukaan myös seuraavaa FrisbeeTouria suunniteltiin keskusteluissa

Kuvat käyrälammen rannalla sijaitsevalta Tykkimäen saunalta.